
Kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeuttikoulutus 2026-2030 Turku
Oulun yliopisto - Turku
Oulun yliopisto järjestää kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeuttikoulutuksen Turussa 2026 - 2030. Opiskelijan suoritettua koulutuksen hyväksytysti, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) myöntää opiskelijalle hakemuksesta oikeuden käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä.
Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija hallitsee kognitiivisen käyttäytymisterapian työskentelytavan. Hän ymmärtää kognitiivisen käyttäytymisterapian tavoitteet, omaa kokonaiskuvan ja hallitsee terapeuttisen työskentelyn. Lisäksi hän osaa itsenäisesti hoitaa yksilöpsykoterapeuttina asiakkaiden moninaisia ja laajoja ongelmakenttiä. Koulutuksen tuomien valmiuksien yleisin sovellusympäristö on nuorille ja aikuisille annettava yksilöpsykoterapia.
Ilmoittautuminen päättyy 09.01.2026.
Kenelle?
Psykoterapeuttikoulutukseen hakeutuvilta edellytetään soveltuva perustutkinto, vähintään 30 op psykologian ja/tai psykiatrian opintoja sekä vähintään kahden vuoden kokoaikainen työkokemus mielenterveystyössä tai sen kaltaisessa työssä. Lisäksi hakijalla tulee olla mahdollisuus tehdä psykoterapeuttista potilastyötä koulutuksen aikana.
Tiedot Oulun yliopiston valintaperusteista löytyvät Oulun yliopiston psykoterapeuttikoulutuksen sivuilta.