Asiantuntijakirjoitus

Uupuminen sote-alalla

Sosiaali- ja terveysala on työympäristö, jossa korostuvat auttamisen halu, empatia ja sitoutuminen toisten ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen. Ala ei kuitenkaan ole immuuni työuupumukselle, päinvastoin. Työntekijöille asetetut vaatimukset, jatkuva kiire ja paine voivat johtaa uupumukseen, joka saattaa vaikuttaa sekä työntekijän jaksamiseen että potilaiden hoidon laatuun. 

Kuva on luotu tekoälyllä.

Yksi keskeinen uupumisen syy on työmäärän kasvu. Hoitajia, lääkäreitä ja muita sote-ammattilaisia on monissa organisaatioissa liian vähän suhteessa työtehtäviin ja hoidettaviin potilaisiin. Koko ajan lisääntyvä dokumentointi, potilasrallien hoito ja monimutkaisten tapausten käsittely voivat tuntua kuin loputtomalta vuorelta, joka vain kasvaa. Moni työntekijä saattaa huomata, että päivät venyvät ja jatkuva kiire syö jaksamista. 

Toinen merkittävä tekijä on emotionaalinen kuormitus. Sote-ammattilaiset kohtaavat päivittäin ihmisten elämän rankimmat hetket – sairaudet, kivut ja kuoleman. Kun työ on jatkuvaa henkistä tukea ja kannattelua vaativaa, se jättää harvoin tilaa omien tunteiden käsittelylle tai palautumiselle. Auttamisen palo, joka monia alalle vetää, voi myös johtaa siihen, että työntekijät laittavat omat tarpeensa sivuun, mikä pitkällä aikavälillä kuluttaa jaksamista. 

Koronapandemia toi mukanaan ennennäkemättömän kuormituksen sote-ammattilaisille. Sairaaloissa ja hoitopaikoissa kamppailtiin jatkuvasti riittämättömien resurssien kanssa, samalla kun pelko omasta ja läheisten terveydestä varjosti arkea. Moni sote-ammattilainen koki pandemian aikana niin fyysistä kuin henkistäkin loppuun palamista. Tämä kriisi osoitti selvästi, kuinka tärkeää olisi tukea työyhteisöjä ja luoda rakenteita, jotka mahdollistavat paremman työhyvinvoinnin ja palautumisen. 

Tilanne, jossa sote-ammattilainen joutuu venymään useiden vaativien tilanteiden välillä, on erittäin haastava. Esimerkiksi sosiaalityöntekijänä lastensuojelun parissa tai sairaanhoitajana kriittisissä hoitotilanteissa työskentelevä kohtaa jatkuvasti tilanteita, joissa kaikki tuntuu vaativan välitöntä huomiota. Tässä tilanteessa työntekijälle asetetut vaatimukset, aikataulupaine ja vastuu voivat nopeasti kasvaa liian suuriksi, mikä lisää merkittävästi uupumisen riskiä. 

Kuvittele, että työskentelet lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Sinulla on vastuullasi useita perheitä, joissa on vakavia ongelmia, kuten lapsen laiminlyönti, päihteiden käyttö tai väkivalta. Jokaisella näistä tapauksista on potentiaali kriisiytyä milloin tahansa, ja sinulla on velvollisuus toimia lapsen parhaan edun mukaisesti – nopeasti, mutta huolella. Samalla joudut tasapainoilemaan viranomaisraporttien, kokousten ja perheiden kohtaamisten välillä. 

Yksi lapsi voi olla juuri joutumassa huostaanoton kynnykselle, kun taas toisessa perheessä vanhempi tarvitsee välitöntä tukea vakavan päihdeongelman vuoksi. Näiden tilanteiden keskellä saat uuden kiireellisen ilmoituksen lapsesta, joka on saattanut joutua väkivallan uhriksi. Jokainen tapaus vaatii huomiota, mutta työaika on rajallinen ja jokainen perhe odottaa tukeasi. 

Tällaisessa tilanteessa priorisointi on vaikeaa, sillä jokainen lapsi ja perhe on yhtä tärkeä, ja jokainen päätös voi vaikuttaa suoraan lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Tämä synnyttää valtavan paineen, joka kuormittaa sosiaalityöntekijää psyykkisesti ja henkisesti. Tiedät, että virhearvioinneilla voi olla kauaskantoisia seurauksia, ja joudut tekemään nopeita päätöksiä rajallisen tiedon ja resurssien pohjalta. 

Kuvittele nyt olevasi sairaanhoitaja. Sairaanhoitaja työskentelee jatkuvasti kiireisissä ja kriittisissä tilanteissa, joissa potilaiden terveys ja jopa elämä ovat vaakalaudalla. Kuvitellaan, että työskentelet sairaalan päivystyksessä, jossa potilasvirta on jatkuva. Yksi potilas kärsii vakavista hengitysvaikeuksista, kun taas toinen on joutunut onnettomuuteen ja vaatii välitöntä toimenpidettä. Samalla huoneessa on potilas, jolla on krooninen kipu ja joka tarvitsee välitöntä kivunlievitystä. 

Näiden potilaiden lisäksi odotustilassa on ihmisiä, jotka kärsivät vähemmän akuuteista vaivoista, mutta hekin tarvitsevat hoitoa. Sinun on jatkuvasti arvioitava ja päätettävä, kuka saa hoitoa ensin, vaikka kaikki potilaat tuntuvat olevan kiireellisiä. Tiedät, että priorisoinnilla voi olla merkittäviä seurauksia – väärä päätös voi pahimmillaan johtaa potilaan tilan heikkenemiseen. 

Kaiken tämän keskellä on muita tehtäviä, kuten lääkkeiden jakaminen, potilaskirjausten tekeminen ja kollegoiden tukeminen kiireen keskellä. Resurssipula ja potilasmäärän kasvu aiheuttavat sen, että joudut jatkuvasti venymään. Tiedät, että laadukkaan hoidon antaminen jokaiselle potilaalle on tärkeää, mutta kun aikaa ja käsiä on liian vähän, on pakko tehdä kompromisseja. 

Molemmissa esimerkeissä tilanne on se, että työ on jatkuvassa kriisissä elämistä. Kun kaikki asiat ovat kiireellisiä ja jokainen tilanne vaatii huomiota, työntekijä joutuu venymään äärimmilleen. Tämä johtaa siihen, että päätöksiä tehdään paineen alla ja joskus riittämättömien resurssien vuoksi voi syntyä tilanne, jossa tärkeää tehtävää ei ehditä hoitaa riittävän huolellisesti. 

Kun jatkuvasti joutuu priorisoimaan kiireellisten tapausten välillä, syntyy tunne siitä, että kukaan ei saa riittävästi huomiota. Tämä voi johtaa syyllisyyteen ja epäonnistumisen tunteisiin, vaikka työntekijä olisi tehnyt parhaansa. Pitkään jatkuessaan tämä tilanne syö työntekijän jaksamista ja voi lopulta johtaa uupumukseen. 

Uupuminen sote-alalla ei aina näy heti ulospäin. Moni työntekijä kokee, että heidän on ”puristettava” itsestään vielä vähän enemmän ja tehtävä työnsä tunnollisesti loppuun asti, vaikka voimat olisivat jo ehtyneet. Tämä voi johtaa krooniseen väsymykseen, motivaation menetykseen ja jopa kyynistymiseen. Tunne siitä, ettei työstä saa enää merkitystä tai iloa, on monelle merkki siitä, että raja on ylitetty. 

On selvää, että sote-alan työntekijöiden uupumusta ei voida sysätä yksilön ongelmaksi, vaan se on laajempi rakenteellinen haaste. Ongelma ei ratkea pelkästään paremmalla ajanhallinnalla tai yksilön omalla ponnistelulla, vaan tarvitaan muutoksia työpaikkojen rakenteisiin, resursseihin ja kulttuuriin. Jotta työntekijät voivat jatkaa arvokasta työtään, heidän hyvinvoinnistaan on pidettävä huolta. Työpaikoilla tulisi tarjota mahdollisuuksia palautumiseen, työnohjaukseen ja vertaistukeen. Lisäksi työn ja työmäärän oikeudenmukainen jakaminen on ratkaisevan tärkeää. 

Työterveyshuollon rooli on myös olennainen. Uupumisen varhainen tunnistaminen ja siihen puuttuminen voivat ehkäistä vakavampia seurauksia, kuten pitkittyneitä sairauslomia. Yhteistyössä työterveyden kanssa voidaan löytää keinoja työhyvinvoinnin parantamiseksi, olipa kyseessä sitten työtaakan keventäminen, henkinen tuki tai konkreettiset muutokset työpaikan käytäntöihin. Riittävät resurssit, selkeä johtaminen, työnohjauksen tuki, tasainen työkuormitus sekä mahdollisuus purkaa haastavia tilanteita ja saada tukea ovat keskeisiä elementtejä, joilla työnantaja voi parantaa työntekijöidensä hyvinvointia. Näiden toimenpiteiden avulla voidaan luoda työympäristö, jossa työntekijät jaksavat paremmin ja voivat keskittyä laadukkaaseen hoitoon ilman pelkoa uupumisesta. 

Sotespotterin toimitus

Seuraa Sotspotteria Instagramissa ja LinkedInissä!